Rekrytointiprosessi on erittäin tärkeä, mutta se on vasta ensimmäinen vaihe. Seuraava on osaavan ja sitoutuneen henkilöstön kehittäminen ja osaamisen ylläpitäminen. Nestléllä työssäkehittyminen perustuu vuoropuheluun molemminpuolisista odotuksista ja tavoitteenamme on varmistaa, että meillä on paras henkilöstö oikeissa tehtävissä.
Ura
Myyntiedustajasta avainasiakaspäälliköksi
Monet avainasiakaspäälliköistämme ovat aloittaneet uransa myyntiedustajina. Into siirtää tämä tietotaito strategiselle tasolle voi viedä sinut töihin pääkonttoriimme, asiakasvastaavaksi.
Haasteiden vaativuus kasvaa sitä mukaan kun työntekijämme hankkii tietämystä ja kehittää henkilökohtaista osaamistaan. Luonnollisena osana kehitystä on mahdollisuus edetä avainasiakaspäälliköksi.
Projektipäällikkö
Yhä enemmän ja enemmän teemme projektiluontoista työtä, jonka myötä hyödynnämme henkilöstömme osaamista ja tietotaitoa. Projektiryhmämme ovat usein pohjoismaisia, mikä antaa etuja yli kultturirajojen. Tämän tapaisen työskentelyn kehittämiseksi olemme luoneet pohjoismaisen projektinhallintakoulutuksen. "
Päällikkö, jolla henkilökohtaista vastuuta
Nestléläiseltä päälliköltä vaaditaan hyviä henkilökohtaisia ominaisuuksia. Esimieheksi haluavalta työntekijältä vaaditaan sopivaa akateemista koulutusta ja henkilökohtaisia taitoja. "
Asemapaikka Nestléllä
Osana pitkää uraa, nestléläisillä on mahdollisuus työskennellä jossakin Nestlén 180 tytäryhtiöstä tai yrityksen pääkonttorissa Veveyssä Sveitsissä. Vastaavasti meillä Suomessa on työntekijöitä ympäri maailman tilapäisesti rakentamassa uraansa.
Kansainvälisessä yrityksessä kuten Nestlé tällaiset työtehtävät tuovat tietoa ja kokemusta, kehittävät työntekijää niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisesti sekä luovat verkostoja, joiden kautta työntekijöillämme on mahdollisuus edetä yhtä vaativampiin tehtäviin. "
PLUS keskustelu
Esimiehen ja työntekijän käymässä PLUS-keskustelussa käydään läpi edellisen vuoden tavoitteiden niin ammatillisten kuin henkilökohtaisten seuranta sekä tulevan vuoden tavoiteasetanta. PLUS tarkoittaa tässä kohden ylimääräistä lisää ""Jatkuvaa lisäarvoa"" organisaatiolle, osastolle, tehtäviin ja omalle kehittymiselle ja uralle.
Noin 6 kk PLUS-keskustelu jälkeen esimies ja alainen käyvät ""edistymiskeskustelun"", jossa seurataan tämän vuoden tavoitteiden saavuttamista ja kehityskohteita. Tämä antaa mahdollisuuden tehdä myös korjauksia, mikäli kyseisellä ajanjaksolla on tapahtunut muutoksia.
Koulutus
Pohjoismainen esimieskoulutus
Työntekijöillä, joilla Nestléllä nähdään olevan kykyjä esimieheksi, on mahdollisuus osallistua pohjoismaiseen esimieskoulutukseen. Tässä jaksomuotoisessa koulutuksessa Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Tanskasta tulevat työntekijät harjoittelevat ja opiskelevat johtamistekniikkaa ja kehittävät henkilökohtaisia taitojaan.
Pohjoismainen projektinjohtamiskoulutus
Pohjoismainen projektinjohtamiskoulutus on tarkoitettu niille työntekijöille ja esimiehille, jotka osallistuvat joko lyhyisiin tai pitkiin projekteihin paikallisella tai pohjoismaisella tasolla. Koulutuksen tavoitteena harjoitusten avulla antaa valmiuksia projektiryhmän perustamiseen ja projektin aloitukseen sekä perehtyä johtamistyyliin.
E-learning
Työntekijöille on tarjolla laaja valikoima erilaisten taitojen kehittämiseen tarkoitettuja verkko-opiskelukursseja.
Rive-Reine - Nestlé kansainvälinen koulutuskeskus
Nestléllä on oma koulutuskeskus Sveitsissä, Veveyssä, missä myös pääkonttorimme sijaitsee.
Rive-Reinessä on tarjolla laaja valikoima erilaista koulutusta mm. liiketoiminnan kehittäminen, johtamistaidot, markkinointi ja myynti, taloushallinto, tuotanto ja tuotekehitys.
Tavoitteena on oppia käyttämään uusia työkaluja ja työskentelemään niiden avulla, oppia työskentelemään asiakeskeisesti isoissa ja pienissä ryhmissä sekä luoda kontakteja muiden maiden osallistujiin.
Lyhyet ulkopuoliset kurssit
Mikäli työntekijä tarvitsee koulutusta jota sisäisesti ei ole tarjolla, on mahdollisuus osallistua yrityksen ulkopuolisiin koulutuksiin / kursseihin.
Pidempiaikainen ulkopuolinen koulutus
Monet työntekijät jatkavat opintojaan työn ohessa. Yhdessä lähimmän esimiehen kanssa tulee arvioida opiskelumahdollisuudet ja sen henkilölle ja työyhteisölle tuomat ammatillisetsti uudet ulottuvuudet ja hyödyt.