Sort by
Sort by

Suomen Nestlé työllistää 120 kausityöntekijää

Uutiset
Helsinki

Lisäksi Pingviini-jäätelökioskeilla työskentelee noin 650 kesätyöntekijää

Kesätyö yrityksessä on portti työelämään. Taloussuhdanteiden mukaan myös kesätöiden määrät vaihtelevat vuosittain. Tänä kesänä kesätyön saaminen on voinut olla haastavaa.

Tuoreen kyselyn* mukaan 13 % suomalaisista yrityksistä tarjoaa vähemmän kesätyöpaikkoja kuin viime vuonna. 67 % yrityksistä tarjoaa kesätyöpaikkoja saman verran kuin edellisvuonna ja vain 8 % tarjoaa viimevuotista enemmän kesätyöpaikkoja.

Suomen Nestlé työllistää tänä vuonna yhteensä noin 120 kausityöntekijöitä tehtaillaan ja toimistossa. Määrä on samalla tasolla kuin edellisvuosina. Nestlé työllistää Suomessa ympäri vuoden yht. noin 450 henkilöä jäätelötehtaallaan Turengissa, lastenruokatehtaallaan Turussa, kastiketehtaallaan Juuassa sekä pääkonttorillaan Espoossa.

Suomen Nestlé on liittynyt mukaan Vastuullinen kesäduuni 2012 -kampanjaan. Osallistuminen on Nestlélle konkreettinen keino toteuttaa yhteiskuntavastuuta. Kampanjan toteuttaa Suomen lasten ja nuorten säätiö yhteistyökumppaniensa kanssa.

Pingviini-jäätelökioski monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka

Pingviini-hahmoista tunnistettavien jäätelökioskien avautuminen on varma merkki kesästä. Kaikki Suomen Pingviini-jäätelökioskit ovat nyt täydessä toiminnassa. Pingviini-jäätelökioskeilla työskentelee tänäkin kesänä yhteensä noin 650 kesätyöntekijää.

Pingviini-jäätelökioskeja on ympäri Suomen noin 250. Niissä myydään Nestlén jäätelöitä ja Nestlé omistaa kioskirakennukset, mutta Pingviini-jäätelökioskien työntekijät ovat työsuhteessa kioskiyrittäjään. Yrittäjä vastaa työntekijöiden työsopimuksista ja kioskien liiketoiminnasta kokonaisuudessaan.

"Työntekijöiden hyvinvointi on Nestlélle ensiarvoisen tärkeää. Yhteistyötämme kioskiyrittäjien kanssa säätelevät Nestlén liiketoimintaperiaatteet, jotka perustuvat kansainvälisiin, mm. YK:n, ILO:n ja OECD:n suosituksiin", Suomen Nestlén jäätelöiden liiketoimintajohtaja Johanna Sewón-Kievari toteaa.

Peruslähtökohtana yhteistyössä Pingviini-jäätelökioskiyrittäjien kanssa Nestlé edellyttää, että yrittäjät noudattavat työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia. Kaikki Pingviini-jäätelökioskiyrittäjät voivat osallistua Nestlèn koulutusohjelmaan, jossa käsitellään mm. työsuhdeasioita.

Lisäksi Nestlé järjestää koulutusta myös kioskimyyjille. Tänä vuonna pidimme 18 kioskimyyjän koulutustilaisuutta 15 paikkakunnalla. Koulutuksiin osallistui yhteensä noin 400 kioskimyyjää.

"Nestlé on kansainvälinen yritys, joka toimii paikallisesti. Paikallinen työllistäminen ja ammattitaidon sekä osaamisen vaaliminen ovat osa yhteiskuntavastuutamme", Suomen Nestlén maajohtaja Sakari Kotka sanoo.

Nestlén tavoite on toimia vastuullisen osana yhteiskuntaa kaikissa maissa, joissa toimimme. Luomme lisäarvoa yhteiskunnalle ja osakkeenomistajille esim. tuottamalla työpaikkoja työntekijöille, veroja julkisten palveluiden tukemiseksi ja lisäämällä yleistä taloudellista aktiivisuutta.

Lisätietoja

Viestintäpäällikkö Aino Pajukangas, p. 050 348 5620 tai [email protected]

*Lähde: Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto: Kesätyökysely työnantajille 2012. Kyselyyn vastasi alkuvuonna 187 henkilöstö- ja viestintäalan ammattilaista.