Sort by
Sort by

Nestlé konsernin vuositulos: 4,2 prosenttia orgaanista kasvua

Uutiset

Nestlé konsernin orgaaninen kasvu oli viime vuonna 4,2 prosenttia. Liikevaihtoa kertyi noin 80 miljardia euroa (88,8 miljardia Sveitsin frangia).

Nestlén toimitusjohtajan Paul Bulcken mukaan Nestlé kasvoi kannattavasti edelleen haastavassa liiketoimintaympäristössä. Vuonna 2015 Nestlé kasvoi tai piti ennallaan markkinaosuutensa useimmilla markkinoilla ja kategorioissa.

- Jatkoimme investointeja vahvoihin tuotemerkkeihimme ja uusiin ravitsemukseen ja hyvinvointiin sekä sähköiseen kaupankäyntiin suunnattuihin hankkeisiin, Bulcke sanoi.

Bulcke ennakoi, että vuonna 2016 liiketoimintaympäristö pysyy samankaltaisena kuin aikaisempina vuosina ja Nestlén liiketoiminta kehittyy edellisen vuoden tapaan.

Suomen Nestlélle vuosi 2015 oli haastava. Tulokseen vaikutti muun muassa jäätelö-kategorian heikko myynti sateisen kesän vuoksi. Myynti kehittyi positiivisesti kapselikahveissa ja lemmikkieläinten ruoissa.

Lisätietoa Nestlé-konsernin kansainvälisiltä sivuilta:
http://www.nestle.com/media/mediaeventscalendar/allevents/2015-full-year-results

Talousjulkaisuja:
2015 Financial statements: http://www.nestle.com/asset-library/documents/library/documents/financial_statements/2015-financial-statements-en.pdf

Corporate Governance Report:
http://www.nestle.com/asset-library/documents/library/documents/corporate_governance/corp_governance_report_2015_en.pdf