Sort by
Sort by

Kala kuuluu suomalaisten suosikkiruokiin

Uutiset

Kala kuuluu suomalaistenPaistettu kala on säilyttänyt suosionsa suomalaisten suosikkiruokien joukossa. Suomen Gallup Elintarviketiedon kesäkuun alussa julkaistun Suositut ruokalajit -tutkimuksen* mukaan paistettu kala on Suomen toiseksi mieluisin ja toiseksi yleisin ruokalaji. Kalan vankasta suosiosta kertoo myös kesäkuun alussa valmistunut, kuluttajien ruoanvalmistus- ja ruokailutapoja kartoittanut tutkimus, jossa kala nousi kärkikolmikkoon. MAGGI teetti tutkimuksen* TNS Gallupilla huhti–toukokuussa. Siihen vastasi 1 013 suomalaista.

Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan kalaa tulisi syödä ainakin kaksi kertaa viikossa. Tuore väitöstutkimus* vahvistaa, että kalan syöminen kannattaa aina. Kalaruokien syömisestä on enemmän hyötyä sydän- ja verisuoniterveydelle kuin kalan sisältämistä ympäristömyrkyistä mahdollisesti on haittaa. Kalan käyttö nousee esille myös uusissa pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa, joiden pohjalta Suomen suositukset päivitetään.

Alkuvuonna lanseerattu MAGGI Juicy Fish tekee kalan valmistamisen helpoksi. Sen avulla voi maustaa ja kypsentää kalan vaivattomasti uunissa. Mehevä kalaruoka valmistuu ilman huolta kalan mauttomuudesta tai kuivumisesta.

Moni suomalainen kokee kalaruokien valmistuksessa juuri maustamisen haastavaksi. MAGGI Juicy Fish poistaa tutut arkiruoan haasteet. Pakkaus sisältää mausteainekset, paistopussin sekä pussinsulkijan neljän hengen kala-aterian valmistamista varten.

Valmistus on helppoa. Kala sujautetaan paistopussiin mausteainesten kera ja paistopussi suljetaan. Aterian annetaan kypsyä uunissa noin puoli tuntia. Samanaikaisesti uunissa voi kypsentää vaikkapa maukkaat uunijuurekset.

"MAGGI Juicy on toimiva ateriaratkaisu kiireisen perheenäidin tai -isän päivällispöytään. Arjessa ruoan pitäisi valmistua helposti, onnistua kerralla ja olla myös terveellistä. MAGGI Juicyn kanssa ei oikein voi epäonnistua ja kala maustuu ja mehevöityy ilman stressiä", markkinointipäällikkö Tuija Suvanto Suomen Nestléltä toteaa.

Uunissa kypsennettävä kala-ateria on paitsi maistuva myös ravintoarvoiltaan suositeltava. Valmistusvaiheessa ruokaan ei tarvitse lisätä lainkaan rasvaa. Lisäksi paistopussissa höyryttäminen säilyttää kalan ravintoaineet hyvin. MAGGI Juicy -ateria-ainekset eivät sisällä natriumglutamaattia.

"MAGGI Juicy saa kiitosta myös siivouspäivänä – pussi pitää nesteet sisällään ja uunin puhtaana. Tuote on kätevä ja siisti tapa valmistaa maistuvaa ja tasapainoista ruokaa myös mökillä", Suvanto vinkkaa.

MAGGI Juicy -ateria-ainespakkaus sisältää yhden paistopussin, pussinsulkijan sekä mausteainekset. Yhden pakkauksen hinta on noin 1,70 euroa.

Lisätietoa

Markkinointipäällikkö Tuija Suvanto, Suomen Nestlé, p. 0400 302 402, [email protected] tai viestintäpäällikkö Aino Pajukangas, Suomen Nestlé, p. 050 348 5620 tai [email protected]

Tuotekuvat ladattavissa kuvapankista: http://lipas.artstudio.fi/nestle/

* Suomen Gallup Elintarviketiedon Suositut ruokalajit -tutkimus, toukokuu 2012, 980 vastaajaa.
* TNS Gallupin tilaustutkimus, tilaajana MAGGI, toukokuu 2012, 1 013 vastaajaa.
* THL:n tutkija Anu Turusen Itä-Suomen yliopistoon tekemä, kesäkuussa julkaistu väitöstutkimus: http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/dae2622a-6d02-4567-ab3e-f29ebb4f7a87