Sort by
Sort by

Kevättä räpylöissä – Suomen Nestlén jäätelöuutuuksissa maistuvat kotimaiset klassikot

Uutiset

Eksoottisen jäätelökansamme omaperäiset jäätelösuosikit, salmiakki ja tiikeri, ottavat tänä keväänä uusia muotoja. Suomalaisesta luonnosta ja jälkiruokaperinteestä inspiraationsa saanut Aino-jäätelö puolestaan lähtee kotipakkasesta kauppoihin, kahviloihin ja kioskeille. Astetta veikeämpään jäätelömenoon sopii parhaiten uutuuspuikko Pingviini Räpylä.

Aino maistuu nyt myös kodin ulkopuolella

Aino-jäätelöllä on vakiintunut paikkansa suomalaisten kahvipöydissä ja muissa kotoisissa hemmotteluhetkissä. Tämän kevään uutuuksien myötä iki-ihanasta Ainosta pääsee vihdoin nauttimaan myös kodin ulkopuolella, kun Aino-tuoteperhe laajenee jäätelöpallojen, -annosten ja -pikareiden maailmaan.

Aino Karpalo & Kinuski ja Aino Lumoava Lakritsi ovat Aino-kotipakkauksista tuttuja suosikkimakuja. Nyt niitä saa myös aivan uudessa koossa: pienet, sievät Aino-pikarit löytyvät kauppojen pakastealtaista tuuttien ja puikkojen rinnalta. 1,75 desilitran kokoinen annos sopii erinomaisesti kertanautiskeluun, jos kotipakkanen ei ole käden ulottuvilla tai pienempikin kipollinen riittää taltuttamaan jäätelönhimon. Kahdesta Aino-pikarista Karpalo & Kinuski on vähälaktoosinen.

Aino-irtojäätelöt ihastuttavat kahviloissa ja kioskeilla neljällä eri makuvaihtoehdolla: Aino Wanhan Ajan Vaniljahetki, Aino Mokkainen Suklaahetki, Aino Vadelmainen Hetki sekä Aino Kinuskinen Mantelihetki. Nautinnon maksimoimiseksi Aino-irtojäätelöille on kehitelty useita hurmaavia jäätelöannosreseptejä, jotka voidaan rakentaa kartonkipikariin, lasiin tai jumbovohveliin. Esimerkiksi Kesän kosketus -annos sisältää Aino Kinuskinen Mantelihetki -jäätelöä, hunajapaahdettua maapähkinää, vadelmakastiketta ja marenkia.

Ainon 900 ml kotipakkausvalikoima täydentyy Aino Valloittava Vadelma -uutuudella. Se on intensiivinen yhdistelmä täyteläistä vaniljakermajäätelöä, vadelmanmakuista kermajäätelöä ja aidon marjaisaa vadelma-mustikkakastiketta.

Kaikissa Aino-jäätelöissä käytetään ainoastaan luonnollisia maku- ja väriaineita.

Räpylällä koreasti!

Pingviinin sydäntuutit olivat viime kesän menestyksekäs uutuus, ja sarja saa jatkoa. Näiden reilumman kokoisten tuuttien juju on jäätelön keskeltä löytyvä herkullinen makusydän. Uudessa Pingviini Toffeesydän -tuutissa rapea vohveli yhdistyy vaniljakermajäätelöön ja toffeesydämeen.

Jäätelökioskeilta ja kotipakkauksista tuttu tiikeri on monen suosikkimaku. Nyt tämä hedelmäinen yhdistelmä vanilja- ja appelsiininmakuista kermajäätelöä ja appelsiinikastiketta on saatavilla myös Pingviini-tuuttina. Uutuuden myötä 1,2 desilitran kokoisten perustuuttien valikoimaan kuuluu jo yhdeksän eri makuvaihtoehtoa. Pingviini Tiikeri -tuutti sopii myös laktoosittomaan ruokavalioon.

Veikeät Pingviini Toffee Räpylä ja Pingviini Banaani Räpylä tepastelevat tänä keväänä suoraan suomalaisten sydämiin. Nämä hauskan näköiset ja -makuiset uutuuspuikot ovat nimensä mukaisesti räpylän muotoisia. Kauden persoonallisin herkku syntyy, kun täyteläinen vaniljakermajäätelö päällystetään toffeen tai banaanin makuisella kuorrutteella – suurin osa Suomessa myytävistä jäätelöpuikoista on nimittäin suklaakuorrutteisia.

Särmikäs salmiakki sopii suomalaiselle

Yksi suomalaisen jäätelömarkkinan erikoisuuksista on salmiakki- ja lakritsimakujen suursuosio. Tänä keväänä kansallismakumme tarjonta pakastealtaissa vahvistuu peräti neljän erilaisen uutuustuotteen voimin.

Klassikkokarkkina tunnettu Fazer Pantteri täydentää isojen tuuttien valikoimaa. Komeassa, mustavalkoisessa tuutissa maistuvat vanilja- ja salmiakkikermajäätelö yhdessä salmiakkikastikkeen kanssa – tietysti Pantterin tutulla mentholinraikkaalla twistillä. Kokonaisuuden kruunaa lakritsikuorrute.

Oman panoksensa pakastimen salmiakkivallankumoukseen antaa jo aiemmin keväällä kauppoihin ilmestynyt Pingviini Salmiakki. Perinteinen yhden litran tiiliskivipakkaus sisältää vaniljakermajäätelöä sopivan tujulla salmiakkikastikkeella. Pingviini Salmiakki on laktoositon tuote.

Vaativimpienkin herkkusuiden makuun sopii Classic Valkosuklaa-Salmiakki, joka hurmaa suolaisen ja makean yhdistelmällä. Valkosuklaalla ja salmiakkirouheella kuorrutettu vaniljakermajäätelöpuikko on höystetty lakritsikastikkeella, ja kuorrutteessa on Classic-jäätelöille ominainen, reilusti rapsahtava pinta.  

Pingviini-kioskeilla ja kahviloissa yksi kauden irtojäätelötulokkaista on Fazer Salmiakki: mustaa vaniljakermajäätelöä ja salmiakkikastiketta.

Eksoottista kookosta Mövenpickiltä ja sähäkkä Angry Birds -uutuus

Kioskeilla ja kahviloissa irtojäätelönä myytävä Coconut & Swiss Chocolate on raidallinen yhdistelmä pehmeää kookosta ja täyteläistä suklaata. Ylelliset Mövenpick-jäätelöt valmistetaan 100 % luonnollisista raaka-aineista.

Räväkämpää menoa kaipaavia miellyttänee vihaisten lintujen tuuttiuutuus, Angry Birds Mint-Lime. Mintunmakuista kermajäätelöä piristävät kirpeä sitruunakastike ja raikkaat, mintunmakuiset rakeet.

Tuote- ja pakkaustiedot: Liitteenä

Saatavuus: Uutuusjäätelöt löytyvät pakastealtaista huhtikuusta 2014 alkaen.

Tuotekuvat: Kaikkien uutuuksien kuvat ovat ladattavissa sähköisesti kuvapankista osoitteesta http://lipas.artstudio.fi/nestle/. Kun rekisteröidyt kuvapankin käyttäjäksi, saat tunnukset saman tien sähköpostiisi.

Lisätietoja: Viestintäpäällikkö Aino Pajukangas, Suomen Nestlé
[email protected] tai p. 050 348 5620
Markkinointipäällikkö Minna Brunberg, Suomen Nestlé
[email protected] tai p. 0400 777 396