Sort by
Sort by

​​Kysely: Työttömän nuoren mielestä hänellä ei ole merkitystä yhteiskunnassa

Uutiset
Espoo

Nestlé kumppaneineen on onnistunut parantamaan yhden vuoden aikana 50 000 työttömän eurooppalaisnuoren työtilannetta

Useampi kuin joka toinen työtön suomalaisnuori kokee, että hänellä ei ole merkitystä yhteiskunnassa, Nestlén teettämä tuore kyselytutkimus paljastaa. 55 % kyselyyn vastanneista on joko täysin tai osin samaa mieltä väitteestä: ”Työttömänä koen olevani merkityksetön yhteiskunnassa.”

Tutkimuksen mukaan peräti 69 % työttömistä suomalaisnuorista kokee stressiä työttömyyden vuoksi. Yli puolet vastaajista (52 %) kokee vihaa tai turhautuneisuutta tilanteensa takia, ja yhtä moni kertoo itsetuntonsa laskeneen sen jälkeen, kun jäi työttömäksi.

Lisäksi peräti 85 % työttömistä nuorista uskoo, että yritykset eivät työllistä nuoria, joilla ei ole työkokemusta. Suomalaisnuoret ovat hieman pessimistisempiä verrattuna pohjoismaalaisiin ikätovereihinsa, joista 78 % arvioi työkokemuksen puutteen haittaavan työllistymistä.

Työttömien nuorten tilannetta kartoitettiin kyselytutkimuksella toukokuun lopussa osana Alliance for YOUth -nuorisotyöllisyyshanketta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Kyselyyn vastasi 345 työtöntä suomalaisnuorta eri puolilta Suomea.

Nuorisotyöllisys takaisin yhteiskunnalliseen keskusteluun

”Tutkimustulokset antavat huolestuttavan kuvan yhteiskuntamme nykytilasta. Niissä on selkeä viesti uusille päättäjille: leikkauslistoja ja uudistuksia tehtäessä on otettava huomioon nuoret. Nyt nuorisotyöttömyyden vähentäminen on tippunut täysin pois yhteiskunnallisesta keskustelusta”, Suomen Nestlén toimitusjohtaja Johanna Sewon-Kievari toteaa.

”Nuorissa on Suomessa toimivien yritysten tulevaisuus. Jos haluamme saada Suomen nousuun, heihin tulee panostaa”, Sewon-Kievari jatkaa.

Nestlé on sitoutunut parantamaan nuorisotyöllisyyttä Alliance for YOUth -hankkeen kautta. Yhdessä kumppaniensa kanssa yritys on onnistunut yhdessä vuodessa parantamaan 50 000 eurooppalaisnuoren työllisyyttä, mikä on puolet kolmen vuoden ajalle asetetusta tavoitteesta. Hankkeessa on mukana yli 200 yritystä eri puolilta Eurooppaa. Suomessa Nestlé kumppaneineen on työllistänyt kuluvana vuonna noin 450 ja viime vuonna lähes 800 alle 30-vuotiasta toistaiseksi voimassa oleviin tai määräaikaisiin työsuhteisiin.

Nuorten näkemys tilanteensa kehityksestä kaksijakoinen

Kyselytutkimuksen perusteella suomalaisten työttömien nuorten näkemys työtilanteensa kehityksestä on kaksijakoinen. Joka kolmas nuori (33 %) uskoo työllistyvänsä pian, kun taas kaksi viidesosaa (40 %) vastaajista on täysin tai osittain eri mieltä nopean työllistymisen todennäköisyydestä.

Työttömyys vaikuttaa tutkimuksen perusteella kuitenkin myönteisesti nuorten vapaa-aikaan: 59 % vastaajista kertoo viettävänsä työttömänä ollessaan enemmän vapaa-aikaa läheistensä kanssa ja 63 % ehtii panostaa aikaisempaa enemmän harrastuksiin.

Työttömien nuorten tilannetta kartoittavan tutkimuksen toteutti YouGov-tutkimusyritys Nestlén toimeksiannosta 13.–27.5. 2015. Tutkimuksen kohderyhmä oli työttömät, 18–29-vuotiaat suomalaisnuoret. Kokonaistulosten luottamusväli on keskimäärin 4,6 prosenttiyksikköä suuntaansa (95 % luottamustasolla).

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Aino Pajukangas, Suomen Nestlé, [email protected]