Sort by
Sort by

Nestlé jatkaa yhteistyötä kansainvälisen Punaisen Ristin kanssa

Uutiset
Vevey

Nestlé jatkaa yhteistyötoimintaa pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Punaisen Ristin kansainvälisen liiton (IFRC) kanssa. Uuden sopimuksen myötä Nestlé sitoutuu seuraavan viiden vuoden aikana tukemaan järjestön toimintaa yli viiden miljoonan dollarin edestä.

Nestlé aloitti yhteistyön kansainvälisen Punaisen Ristin kanssa järjestön ensimmäisenä yritysyhteistyökumppanina vuonna 2002. Vuodesta 2006 lähtien yhteistyön painopisteenä on ollut erityisesti toiminta kehitysmaiden maaseutuyhteisöjen vedensaannin edistämiseksi.

Nestlén tukema toiminta on taannut jo 100 000 ihmiselle pääsyn puhtaan juomaveden piiriin sekä tuonut parannuksia hygienia- ja saniteettitiloihin Norsunluurannikon kaakaoviljelmäyhteisöissä. Yritys pyrkii jatkossa ulottamaan vesi- ja hygieniayhteistyöprojektin myös naapurimaa Ghanaan.

Punaisen Ristin pääsihteeri Elhadj As Syn mukaan työ puhtaan juomaveden takaamiseksi ja hygieniatason parantamiseksi on osa järjestön jatkuvaa toimintaa humanitääristen kriisien ehkäisyksi:

”Olemme tyytyväisiä voidessamme tehdä yhteistyötä Nestlén kanssa tällä saralla. Puhdas vesi ja parantunut hygienia luovat edellytykset paremmalle terveydelle ja hyvinvoinnille.”

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Aino Pajukangas, Suomen Nestlé, [email protected] tai p. 050 348 5620