Sort by
Sort by

Suomalaisten lapsiperheiden suosikkisosemaut nyt annospusseissa

Uutiset

Piltin suosittuihin hedelmävälipaloihin tulee uusia makuja. Hedelmähetki-annospussien kevätuutuuksissa maistuvat mango ja mustikka.

Keväällä 2013 lanseerattu Piltin Hedelmähetki-välipalasarja kasvaa kahdella uutuusmaulla: Omena-mango sekä Omena-mustikka-banaani.

Piltti Hedelmähetki -välipalat ovat täyttä hedelmää ilman lisättyä sokeria. Luomuhedelmistä valmistetut soseet sopivat välipalaksi tai jälkiruoaksi 6 kuukauden iästä alkaen.

Kätevissä annospakkauksissa on uudelleen suljettava kierrekorkki. Syömättä jäänyt hedelmäsose säilyy kierrekorkin alla siististi päivän seuraavaan välipalahetkeen asti.

"Piltin purkkiin pakatuista hedelmäsoseista pienten mieleen ovat olleet jo vuosia mango sekä mustikkainen kuningatarsose. Siksi oli luontevaa laajentaa myös annospusseihin pakattujen hedelmävälipalojen tuotesarjaa kahdella suomalaislasten suosikkimaulla, kertoo Piltin Brand Manager Vesa Vainio.

Hedelmiä ja kasviksia pienestä pitäen

Viralliset ravitsemussuositukset uusittiin alkuvuodesta 2014. Uusien suositusten mukaan aikuisen tulisi nauttia kasviksia, hedelmiä ja marjoja runsaasti, vähintään 500 grammaa päivässä.*

Myös lapset on hyvä totuttaa päivittäiseen kasvisten ja hedelmien nauttimiseen jo varhain. Yksi Piltti Hedelmähetki -annospussi sisältää 90 grammaa hedelmäsosetta, mikä vastaa noin yhtä kokonaista hedelmää.

"Välipalat ovat tärkeässä roolissa niin aikuisten kuin lastenkin ruokavaliossa. Ne tukevat hyvää oloa aterioiden välillä ja auttavat pitämään verensokerin tasaisempana. Erityisesti pienten lasten ruokailussa ravinnon kulmakiviä ovat monipuolisuuden ja terveellisyyden lisäksi tutustuminen uusiin makuihin ja sellaiset ateriaratkaisut, jotka innostavat lasta hyvän ja ravitsevan ruoan pariin, Vainio kertoo.

*Valtion ravitsemusneuvottelukunta: www.ravitsemusneuvottelukunta.fi

Tuotetiedot

Piltti Hedelmähetki -hedelmäsoseannospussit, 90 g. Makuina Omena-mango sekä Omena-mustikka-banaani. Ei lisättyä sokeria, luomutuote. Tuote on myynnissä hyvin varustetuissa päivittäistavarakaupoissa. Suositushinta 1,39 €

Lisätiedot

Brand Manager Vesa Vainio. p. 040 630 6272 tai [email protected]
Viestintäpäällikkö Aino Pajukangas, p. 050 348 5620 tai [email protected]

Kuluttajatiedustelut
Suomen Nestlén kuluttajapalvelu, p. 0800 0 6161 tai [email protected]

Tuotekuvat
Ladattavissa kuvapankista http://lipas.artstudio.fi/nestle/

Pilttipiiri netissä
www.pilttipiiri.fi
http://www.facebook.com/pilttipiiri