Takaisin tarinoihin
2 minuuttia
Monet satokauden kasvikset ja tuoreet marjat ovat jo kypsiä: Nyt kannattaa hyödyntää luonnonantimia. Marttojen kehittämispäällikkö kertoo helpon tavan lisätä kasvisten määrää lautasella.

Syötkö sinäkin enemmän kasviksia kuin ennen? Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreimpien ennakkotietojen mukaan vihannesten kulutus Suomessa on kasvanut. Vuonna 2016 suomalaiset kuluttivat 64 kiloa vihanneksia.* Myös tuoreiden hedelmien kulutus kasvoi.

Marttaliiton Ruoka ja Ravitsemus -kehittämispäällikkö Kaisa Härmälän mukaan puolet lautasesta pitäisi olla kasviksia eli pääruokaa. Lihan ja proteiinin osa olisikin ajateltava vain lisukkeena.

– Kesällä kannattaa suosia erilaisia salaatteja. Niihin voi lisätä kasviksia raakana ja kypsennettyinä. Sekaan voi lisätä jotain proteiinipitoista. Muista myös maukas salaatinkastike, koska se on tärkeä osa salaatin makua, Härmälä vinkkaa.

Kesäkurpitsat, paprikat, maissit, sipulit, herkkusienet ja varhaiskaalit ovat Härmälän mielestä erinomaisia grillattuina. Tuoreista kasviksista tehty kesäkeitto ja varhaisperunat ovat myös herkullista kesäistä kasvisruokaa.

– Kun käytät kasviksia enemmän ruoanlaitossa, niin samalla huomaat, että lihan käyttö vähenee, Härmälä sanoo.

Lapsiperheille Härmälällä on helppo vinkki.

– Salaatit ja lisukkeet kannattaa laittaa eri astioihin, joista jokainen voi valita mieleisensä.

Hyödynnä marjoja monella tavalla

Kun marjasato alkaa kypsyä, niitä kannattaa nauttia. Lisää marjoja puuroon tai myslin sekaan, syö niitä sellaisenaan tai tee smoothie, jonka voit nauttia kevyenä väli- tai iltapalana.

– Varmista, että joka aterialla on tarjolla kasviksia, hedelmää tai marjoja. Kun marjasesonki alkaa, niitä kannattaa syödä niin paljon kuin jaksaa, Härmälä sanoo.

*Luku sisältää hävikin.