Sort by
Sort by

Alliance for YOUth auttanut jo 50 000 nuorta työllistymään

Uutiset
Espoo / Brysseli

Jo 50 000 alle 30-vuotiasta nuorta on löytänyt työpaikan tai saanut mahdollisuuden parantaa työnhakuvalmiuksiaan Alliance for YOUth -nuorisotyöllisyysaloitteen ansiosta.

Alliance for YOUth on ensimmäinen koko Euroopan laajuinen, elinkeinoelämän aloitteesta syntynyt hanke, joka pureutuu Eurooppaa piinaavaan nuorisotyöttömyysongelmaan. Yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa Nestlé on sitoutunut hankkeen puitteissa edistämään yli 100 000 alle 30-vuotiaan nuoren työllistymistä vuosina 2014–2016. Hankkeessa on mukana yli 200 yritystä eri puolilta Eurooppaa.

Alliance for YOUth -hankkeeseen osallistuvat yritykset ovat saavuttaneet yhdessä vuodessa jo puolet tavoitteesta, jonka yritykset asettivat itselleen kolmen vuoden ajalle.

”Jo nyt on nähtävissä, että tällä hankkeella on merkitystä. Yli 60 % mukana olevista kumppaneistamme on työllistänyt aikaisempaa enemmän nuoria yhteisen hankkeemme ansiosta”, Nestlén Euroopan liiketoiminnasta vastaava johtaja Luis Cantarell totesi tiistaina Brysselissä Euroopan parlamentissa järjestetyssä Alliance for YOUth-tapahtumassa.

”Suomessa Nestlé kumppaneineen on työllistänyt kuluvana vuonna noin 450 ja viime vuonna lähes 800 alle 30-vuotiasta toistaiseksi voimassa oleviin tai määräaikaisiin työsuhteisiin”, Suomen Nestlén toimitusjohtaja Johanna Sewon-Kievari kertoi tiistaina Espoossa Suomen Nestlén pääkonttorilla järjestetyssä Alliance for YOUth -tapahtumassa.

Suorien työpaikkojen lisäksi Nestlé järjestää nuorille Suomessa mm. uraneuvontaa, tarjoaa harjoittelupaikkoja ja mentorointia sekä mahdollisuuksia tutustua työtehtäviin yrityksen osaajia varjostamalla (work shadowing).

Tiistaina Espoossa Suomen Nestlén pääkonttorilla 50 opiskelijaa ja työnhakijaa saivat tilaisuuteen osallistuvilta yrityksiltä vinkkejä työnhakuun: työhakemuksen laatimiseen, työhaastattelussa toimimiseen ja ansioluettelon kehittämiseen. Tilaisuudessa esiintyivät mm. viestintätoimisto Drum, tilintarkastus- ja konsulttiyhtiö EY, MPS-Yhtiöt, Tickle Your Fancy -blogia pitävä Sara Vanninen, Universum ja Valio.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Aino Pajukangas, Suomen Nestlé, [email protected] tai p. 050 348 5620