Helsingin Pingviini-jäätelökioskit saivat uuden ilmeen

UutisetHelsinki,kesä 26, 2012

Pingviini-hahmoista tunnistettavien jäätelökioskien avautuminen on varma merkki kesästä. Pingviini-jäätelökioskeja on ympäri Suomen noin 250.

Helsingissä toimii kymmenen Pingviini-jäätelökioskia. Enemmistö niistä on kokenut merkittävän muodonmuutoksen. Muutostyöt ovat koskeneet sekä rakennusten ulkoasua että sisätiloja.

Helsingin PingviiniUudistuksen ansiosta Pingviini-jäätelökioskien työskentelyolosuhteet eli ergonomia ja työturvallisuus ovat parantuneet. Kioskien uusi ulkoinen ilme on tyylikäs, yksinkertainen ja rauhallinen.

Uudistuksen lähtökohta oli kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti nimenomaan vanhojen kioskirakennusten hyödyntäminen. Uudistus on toteutettu yhdessä Helsingin kaupungin rakennusvalvonta- ja terveysviranomaisten kanssa.

Uudistus on ollut lähes vuoden mittainen prosessi, jossa laajan kehitystyön kautta päädyimme nykyiseen kioskimalliin. Pingviini-jäätelökioskit uudistamalla Suomen Nestlé osallistuu Helsingin designpääkaupunkihankkeeseen. Pyrimme näin omalta osaltamme tekemään kaupungistamme entistä miellyttävän paikan jäätelön ystäville ja kaikille muillekin kaupunkilaisille, Suomen Nestlén jäätelöiden liiketoimintajohtaja Johanna Sewón-Kievari sanoo.

Uudistuksesta vastaava arkkitehti Katariina Sewón Arkkitehtitoimisto Takomosta kertoo, että kioskien huurteisen näköinen, samettinen pinta on hiottua merialumiinia. Pinta on kestävä ja helppo puhdistaa.

Arvostan toimeksiantajani lähtökohtaa hyödyntää olemassa olevia, laadukkailla materiaaleilla toteutettuja kioskirakennuksia. Uudistuksen tavoitteena oli luoda vanhan pohjalta selkeä, minimalistinen ja jäätelölle sopiva, viileännäköinen kioskirakennus, joka sopii kaupunkikuvaan, Katariina Sewón toteaa.

Uudistettuja Pingviini-jäätelökioskeja sijaitsee Helsingissä osoitteissa

  • Ylioppilastalo
  • Postinkulma, Postikatu 1
  • Sibeliuspuisto, Merikannontie
  • Tilkka, Tilkantori
  • Hakaniemi, Siltasaarenkatu
  • Pohjoisranta, Tervasaarenkannas 1
  • Kaivopuisto, Ehrenströmintie

Pingviini-jäätelökioskien suosituimmat maut ovat viime vuosina olleet

  1. Mango-Meloni
  2. Mansikka Hyla
  3. Supertiikeri
  4. Minttu-Suklaa
  5. Laktritsi
  6. Suklaa, Hyla
  7. Herkku Nougat
  8. Päärynä Hyla
  9. Wanhan ajan Vanilja
  10. Wanhan ajan Salmiakki

"Kesän hitiksi ovat nousemassa myös uutuusmakumme Marjainen Murokeksi sekä Valkosuklaa-Mansikka", Johanna Sewón-Kievari kertoo.

Nestlén TNS Gallupilla viime vuonna teettämän tutkimuksen mukaan jäätelökioskilla käyminen on erottamaton osa suomalaisten kesää. Merkittävä osa (74 %) tutkimuksen vastaajista vierailee jäätelökioskilla kesäaikaan. Heistä vajaa kolmannes (29 %) käy jäätelökioskilla joka viikko. Useammin kuin kerran viikossa jäätelökioskilla käy 8 % vastaajista.

Lisätietoja

Viestintäpäällikkö Aino Pajukangas, Suomen Nestlé, p. 050 348 5620, aino.pajukangas@fi.nestle.com,

Arkkitehti Katariina Sewon, Arkkitehtitoimisto Takomo Oy, p. 050 538 0955, katariina.sewon@gmail.com

Kioskikuvia ladattavissa kuvapankista kohdasta Lehdistökuvia, osoitteesta http://lipas.artstudio.fi/nestle/