Nestlé: nollatoleranssi Euroopan jätteentuotannossa 2020 mennessä

UutisetVevey,loka 22, 2013

Nestlé on julkistanut sitoumuksen, jonka mukaan vuoteen 2020 mennessä jokainen yrityksen 150 tehtaasta Euroopassa sitoutuu vähentämään jätteentuotantonsa nollatasolle. Tämä tarkoittaa sitä, että yksikään tehdas ei enää toimita jätteitä kaatopaikalle tai poltettavaksi niin, ettei polttoprosessista saada energiaa talteen.

Suomessa Nestléllä on kolme tehdasta: lastenruokatehdas Turussa, jäätelötehdas Turengissa ja liemi- sekä kastiketehdas Juuassa.

”Päätös jätteentuotannon nollatoleranssista havainnollistaa Nestlén sitoumusta kestävään kehitykseen”, toteaa Nestlén Euroopan-liiketoiminnasta vastaava johtaja Laurent Freixe.

Vuoden 2012 loppuun mennessä maailmanlaajuisesti 39 Nestlén 468 tehtaasta toimi jo jätteentuotannossa nollatavoitteen mukaisesti. Näistä 25 sijaitsee Euroopassa.

“Kun jäljitämme järjestelmällisesti  kaikki jätelähteet, kierrätämme ja otamme talteen energian, olen vakuuttunut siitä, että saavutamme nollatason kaikissa toiminnoissamme, kaikkialla Euroopassa”, Freixe jatkaa

Kahvintuotannossa kierrätys osa arkipäivää

Nestlé on perustamisestaan lähtien, lähes 150 vuoden ajan, etsinyt tapoja vähentää ruokahävikkiä. Olennainen osa toimintaa on helposti pilaantuvien raaka-aineiden, kuten maidon, kahvipapujen ja kaakaon muuntaminen turvallisiksi, korkealaatuisiksi elintarvikkeiksi.

Nestlén maailmankuulu pikakahvi, Nescafé, sai alkunsa 75 vuotta sitten, kun Brasiliassa alettiin etsiä uusia käyttötapoja myymättä jääneille, varastoissa makaaville kahvipavuille. Nykyään Nestlé hyödyntää käytettyjä kahvinporoja uusiutuvan energian tuotannossa yli 20 Nescafé-tehtaassaan. Tavoitteena on, että käytäntö laajenee kaikkiin maailman Nescafé-tehtaisiin.

Viime kuussa Nestlé arvioitiin maailman parhaaksi elintarvikeyritykseksi maailmanlaajuisessa Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä. Yritys saavutti myös täydet pisteet CDP:n  Climate Disclosure Leadership- sekä Climate Performance Leadership -indekseissä.

Lisätietoja

Median yhteydenotot: Viestintäpäällikkö Aino Pajukangas, aino.pajukangas@fi.nestle.com tai p. 050 348 5620