Sort by
Sort by

Nestlé kehittämässä liikunnan lailla vaikuttavia elintarvikkeita

Uutiset
Vevey

Nestlén tutkijat uskovat, että tulevaisuuden elintarvikkeet voivat jäljitellä liikunnan vaikutuksia kehon aineenvaihdunnalle. Tällaiset tuotteet auttaisivat terveen energiatason ylläpitämisessä käyttämällä solumekanismeja, jotka aktivoituvat myös liikunnassa.

Uudet tutkimuslöydökset voivat auttaa kehittämään tuotteita, jotka helpottavat liikalihavuudesta tai kroonisista aineenvaihdunnan häiriöistä, kuten 2. tyypin diabeteksesta, kärsiviä.

”Ideaalitilanteessa pystymme kehittämään tuotteita, jotka edesauttavat ja lisäävät liikunnan vaikutuksia”, kertoo Nestlén Health Sciences -yksikön johtaja Kei Sakamoto. Tästä olisi apua erityisesti niille, joille aktiivisen elämäntyylin ylläpitäminen on vaikeaa esimerkiksi vanhuudesta, sairauksista tai vammasta johtuen.

Uusien tuotteiden tarkoitus ei kuitenkaan olisi poistaa yksilön liikunnan tarvetta kokonaan.

”Liikunnalla on sellainen psyykkinen ja fysiologinen rooli, jonka vaikutuksia emme pysty täysin yhdellä tuotteella jäljittelemään”, Sakamoto jatkaa.

Nestléllä on elintarviketeollisuuden laajin tutkimus- ja tuotekehitysyksiköiden verkosto maailmassa. Tutkimus-, kehitys- ja teknologiakeskukset sekä paikalliset tuotekehitysosastot työllistävät yhteensä yli 5 000 henkilöä. Nestlé käyttää tutkimus- ja kehitystyöhön vuosittain reilut 1,3 miljardia euroa, mikä on enemmän kuin mikään muu elintarvikealan yritys.

Lisätietoja: Viestintäpäällikkö Aino Pajukangas, Suomen Nestlé, [email protected] tai p. 050 348 5620