Sort by
Sort by

Raikasta jäätelökesää! Suomen Nestlén uutuuksissa maistuvat jogurtti ja hedelmät

Uutiset
Turenki

Vuosi 2015 on Suomen jäätelökansalle juhlavuosi: Suomen pakastetuin jäätelö Pingviini juhlii 80-vuotista taivaltaan ja iki-ihana Aino-jäätelö täyttää 10 vuotta. Kauden jäätelöuutuuksissa luotetaan sekä perinteisiin, täyteläisiin herkkuihin että uudenlaisiin yhdistelmiin ja raaka-aineisiin.

 

Aino-jäätelön lumoavassa uutuudessa kohtaavat raikas jogurtti ja täyteläinen kerma

Aino-jäätelöt ovat koristaneet suomalaispöytiä niin vierasvarana, jälkiruokana kuin kahvin kaverina jo kymmenen vuoden ajan. Tänä vuonna Ainon kotipakkausvalikoimaan on kehitetty täysin uuteen raaka-ainepohjaan perustuva makusarja: Aino Lumo -jogurttikermajäätelöt.

Suomessa valmistettua jogurttia sisältävän pehmeän jogurttikermajäätelön sekä upeiden kastikkeiden liitto tuo iki-ihaniin jäätelöhetkiin raikkaan ja uudenlaisen makuelämyksen. Lumo-jogurttikermajäätelöistä on saatavilla kaksi heleää makua, Aino Metsämarjan Lumo ja Aino Mangon Lumo. Uutuudet on pakattu tuttuun 900 ml rasiaan.

 

Tuutin taikaa nyt myös Aino-jäätelöperheessä

Suomalaisen jäätelökansan kerta-annoslempparista ei ole epäselvyyttä: noin puolet kaikista myydyistä kerta-annosjäätelöistä on tuutteja. Tänä vuonna herkuttelijoita hemmotellaan useammalla uudella tuuttimaulla.

Aino-jäätelöperheen kerta-annostulokkaita ovat ylelliset Aino Taika -tuutit. Ainutlaatuisen sievät pikkutuutit sopivat täydellisesti herkkuhetkeen vaikka kauppareissun lomassa, puistonpenkillä tai kotioloissa. Taika-tuutit valmistetaan kahdesta erimakuisesta jäätelömassasta ja rapeasta artesaanivohvelista. Pinta kuorrutetaan runsaalla kastikkeella, ja jäätelökruunu koristellaan reilunkokoisilla makupaloilla. Nautinnon viimeistelee herkun keskellä odottava ihana kastikesydän.

Taika-tuuteista on saatavilla kolme suomalaiseen makumaailmaan kauniisti istuvaa versiota: Aino Vaniljan & Karamellin Taika, Aino Suklaan & Vaniljan Taika sekä Aino Vadelman & Suklaan Taika.

 

Pingviini tarjoaa juhlan kunniaksi monipakkauksiin 2 tuuttia kaupan päälle

Parina viime vuonna suomalaiset ovat nautiskelleet Pingviini Sydäntuutteja melkeinpä kaksin käsin. Nyt joukon jatkoksi saadaan Pingviini Nougatsydän, joka on valmistettu kuohkeasta vaniljakermajäätelöstä, suussa sulavasta nougatsydämestä ja rapeasta vohvelista. Tuhdin kokoisen kokonaisuuden viimeistelevät makoisa nougatkastike ja rapeat mantelikrokantit.

Pingviini-tuutit ovat suomalaisen tuuttimarkkinan ylivoimainen ykkönen, ja Pingviini Suklaatuutti on vuodesta toiseen Suomen myydyin kerta-annosjäätelö. 80-vuotisjuhlan kunniaksi Pingviini Mansikka-, Suklaa-, Kuningatar- ja Lakritsi-tuuttien monipakkauksiin on sujautettu tavallisten kuuden lisäksi kaksi ylimääräistä tuuttia kaupan päälle. Nämä juhlapakkaukset tunnistaa niihin painetusta keltaisesta lahjanauhasta.

 

Suomi-nameja yhdistelevä herkkupuikko Classicilta

Premium-jäätelöpuikkojen ystäviä hellitään tänä kesänä, kun pakastealtaat valtaa suomalaisten lempimakuja yhdistelevä Classic-uutuus. Classic Maitosuklaa-Lakritsi on viimeistelty peräti kahdella eri kuorrutteella. Samettinen vaniljakermajäätelö on kastettu ensin lakritsiseen ja lopuksi maitosuklaiseen kuorrutteeseen.

Reilusti rapsahtava ja vastustamattoman runsas puikko yhdistää kolme suomalaista intohimoa: suklaan, lakritsin ja jäätelön. Classic-uutuuden ennakoidaan maistuvan erityisesti todellista herkkuhetkeä arvostaville miehille.

 

Hedelmäisiä makuja puikkoihin, mehujäihin ja kotipakkauksiin

Fazer Tutti Frutti -puikko on persoonallinen lisä suklaakuorrutteisten puikkojen rinnalle. Puikko valmistetaan pehmeän täyteläisestä, laktoosittomasta kermajäätelöstä ja Tutti Frutti -hedelmäkarkkien makuisesta limonadijäästä. Tämä laktoositon puikkouutuus täydentää mukavasti astetta ylellisempien herkkupuikkojen valikoimaa.

Euroopassa suuren suosion saavuttaneet Pirulo-limonadijäät löytyvät nyt myös suomalaiskauppojen pakastealtaista. Tämän kesän uutuuksia ovat vesimelonin- ja omenanmakuista limonadijäätä sekä suklaanmakuisia paloja sisältävä Pirulo Watermelon sekä sitruuna- ja mansikkajäästä, appelsiinisorbetista, vihreästä kuorrutteesta, poreilevista makeisista ja mansikkarakeista koottu Pirulo Kaktus. Vesimeloniviipaleen ulkomuotoa mukaileva Pirulo Watermelon myydään yksittäisinä puikkoina, Pirulo Kaktuksen 9 puikon monipakkaus taas toimii todellisena hellepäivän hätävarana kotipakkasessa. Kaikki Pirulo-tuotteet sisältävät hedelmämehua ilman keinotekoisia väriaineita tai aromeja.

Mövenpickin kotipakkausvalikoimaan saapuu kaksi uutta Limited Edition -sesonkimakua. Suklaan ystävää ilahduttaa kaakaokermajäätelöä ja suklaapaloja sisältävä Madagascar Island Cocoa. Raikkaampia makuja kaipaava hemmottelee itseään Bourbon Vanilla & Exotic Fruits -jäätelöllä, jossa hienostuneeseen vaniljakermajäätelöön on yhdistetty raikasta hedelmäsorbettia ja ananaspaloja. Nämä kausimaut löytyvät kaupoista vain rajoitetun ajan.

 

Pirteää, pehmeää ja ylellistä irtojäätelötiskiin

Retki jäätelökioskille on varma merkki kesästä. Tänä vuonna kioskeista ja kahviloista löytyy useampi uusi ja jännittävä irtojäätelömaku.

Pingviini Banaani-Kinuski on pirteän keltainen, vähälaktoosinen uutuus: banaaninmakuista kermajäätelöä ja kinuskikastiketta. Aino Hetki -irtojäätelösarjan tulokkaita ovat jogurttikermajäätelöä ja vadelma-mustikkakastiketta sisältävä Aino Marjainen Jogurttijäätelöhetki sekä laktoosittomia suklaa- ja vaniljakermajäätelöitä ja suklaanmakuista kastiketta yhdistävä Aino Vaniljainen Suklaahetki. Todella ylvästä nautintoa kaipaavalle sopii Mövenpickin Panna Cotta, jossa vadelmakastike höystää panna cotta -kermajäätelön.

Saatavuus: Uutuusjäätelöt löytyvät pakastealtaista viimeistään huhtikuusta 2015 alkaen.

Tuotekuvat: Kaikkien uutuuksien kuvat ovat ladattavissa sähköisesti osoitteessa
http://nestle.digtator.fi/public/348796d61ffc

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Aino Pajukangas, Suomen Nestlé
[email protected]

Markkinointijohtaja Anita Storgård, Suomen Nestlé
[email protected] tai p. 040 507 5715