Sort by
Sort by
Uraauurtavat vuodet

Historiamme alkaa vuonna 1866, kun Anglo-Swiss Condensed Milk -yhtiö avaa Euroopan ensimmäisen kondensoitua maitoa valmistavan tehtaan Sveitsiin. Henri Nestlé kehittää edistyksellisen vauvanruoan vuonna 1867. Vuonna 1905 hänen yrityksensä yhdistyy Anglo-Swissin kanssa muodostaen yrityksen, jonka tunnemme tänä päivänä Nestlénä.

1866

 

Yhdysvaltalaiset veljekset Charles ja George Page ovat mukana perustamassa Anglo-Swiss Consensed Milk -yritystä. Tuoretta maitoa on Sveitsissä tuohon aikaan hyvin saatavilla, joten veljekset hyödyntävät kotimaassaan hankittua tietoa ja perustavat Euroopan ensimmäisen kondensoitua maitoa valmistavan tuotantolaitoksen Chamin kaupunkiin. He ryhtyvät toimittamaan Euroopan teollisuuskaupunkeihin Milkmaid-tuotetta, jonka markkinoidaan olevan turvallinen, hyvin säilyvä vaihtoehto tuoreelle maidolle.

1866

1867

 

Nestlén perustaja, saksalaissyntyinen farmaseutti Henri Nestlé lanseeraa Sveitsin Veveyssä Farine Lactée -äidinmaidonkorvikkeen, joka on tehty sekoittamalla lehmänmaitoa, vehnäjauhoa ja sokeria. Nestlé kehittää tuotteen korkean imeväiskuolleisuuden alentamiseksi niille vauvoille, joita ei voi imettää. Jo tuolloin Henri Nestlé aloittaa ikonisen linnunpesää kuvaavan logon käyttämisen.

1867

1875

 

Henri Nestlé myy yhtiönsä ja tehtaansa Veveyssä kolmelle paikalliselle liikemiehelle. He palkkaavat kemistejä ja koulutettuja työntekijöitä laajentaakseen tuotantoa ja myyntiä.

1875

1878

 

Nestlén ja Anglo-Swissin välille kehittyy hurja kamppailu, kun molemmat yritykset ryhtyvät myymään toistensa alkuperäisten tuotteiden kilpailevia versioita: kondensoitua maitoa ja äidinmaidonkorviketta. Molemmat yritykset laajentavat myyntiä ja tuotantoa ulkomaille.

1878

1882-1902

 

Vuonna 1882 Anglo-Swiss laajentaa toimintaansa Yhdysvaltoihin, mutta toisen perustajan, George Pagen, kuolema vaikeuttaa suunnitelmia.

Vuonna 1902 Anglo-Swiss myy pois Yhdysvaltojen toimintonsa, mikä pohjustaa tietä yhdistymiselle Nestlén kanssa. 1904 Nestlé aloittaa suklaan myynnin ensimmäisen kerran, kun se ottaa haltuunsa Peter & Kohlerin viennin ulkomaille. Henri Nestlé itse on ollut keskeisessä roolissa maitosuklaan kehitystyössä jo vuodesta 1875 alkaen, kun hän on toimittanut naapurilleen Daniel Peterille kondensoitua maitoa, jota Peter käytti ensimmäisen kaupallisen suklaatuotteen kehittämiseen 1880-luvulla.

1882-1902

 

Belle Époque – Kaunis aika

Vuonna 1905 yhdistyneellä Nestlé & Anglo-Swissillä on yli 20 tehdasta. Yritys perustaa tytäryhtiöitä laajentaakseen myyntiverkostoa Afrikkaan, Aasiaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Australiaan. Ennen ensimmäistä maailmansotaa on vaurauden aika, Belle Époque, jolloin yrityksestä tulee kansainvälinen maitoalan yritys.

1905

 

Anglo-Swiss ja Nestlé yhdistyvät muodostaen Nestlé & Anglo-Swiss Milk Companyn. Yrityksellä on kaksi pääkonttoria, yksi Veveyssä ja toinen Chamissa. Näiden lisäksi he avaavat kolmannen toimiston Lontooseen kasvattaakseen maitotuotteiden vientiä. Vuosien kuluessa yritys laajentaa tuotevalikoimaansa ja ryhtyy tuottamaan myös makeuttamatonta kondensoitua maitoa ja steriloitua maitoa.

1905

 

Sota-ajasta selviytyminen

Sodan puhkeaminen vuonna 1914 nostaa kondensoidun maidon ja suklaan kysyntää, mutta raaka-ainepula ja ulkomaankaupan rajoitteet vaikeuttaa Nestlé & Anglo-Swissin toimintaa. Ongelman ratkaisemiseksi yritys hankkii tuotantolaitoksia Yhdysvalloista ja Australiasta, ja sodan päättymiseen mennessä sillä on 40 tehdasta.

1914

 

Sota puhkeaa Euroopassa, mikä aiheuttaa haasteita yrityksen toiminnalle. Toisaalta sotatoimet myös lisäävät Nestlé & Anglo-Swissin maitotuotteiden kysyntää, sillä valtiot tekevät suuria sopimuksia ostoista.

1914

1915

 

Kondensoitu maito säilyy hyvin ja sitä on helppo kuljettaa, mikä tekee siitä suositun tuotteen taistelujoukkojen keskuudessa. Esimerkiksi vuonna 1915 Britannian armeija jakaa säilykemaitoa sotilaille hätämuonana. Tuotteen kasvanut kysyntä laittaa Nestlé & Anglo-Swissin maidonjalostamot toimimaan täyttä vauhtia.

1915

 

1916

 

Nestlé & Anglo-Swiss ostaa Egronin, norjalaisen maitoalan yrityksen, joka on patentoinut maitojauheen valmistuksessa käytettävän sumutuskuivausmenetelmän. Tuotteen uusi omistaja alkaa myydä tuotetta.

1916

 

1917-1918

 

Sveitsissä on maitopula, joten Nestlé & Anglo-Swissin täytyy luovuttaa saatavilla oleva tuore maito kaupungeissa asuvien ihmisten käyttöön. Voidakseen edelleen tuottaa kondensoitua maitoa sotaa käyville maille, yritys ostaa Yhdysvalloista jalostamoita ja hankkii raaka-aineita australialaisilta yrityksiltä, jotka Nestlé & Anglo-Swiss myöhemmin ostaa itselleen.

1917-1918

 

Kriisi ja mahdollisuus

Sodan jälkeen säilykemaidon kysyntä laskee, mikä vie Nestlé & Anglo-Swissin kriisiin vuonna 1921. Yritys selviää kriisistä, mutta joutuu vaikeuksiin uudelleen vuonna 1929 kuluttajien ostovoimaa heikentävän Wall Streetin pörssiromahduksen takia. Näihin vuosiin kuuluu kuitenkin myös monia positiivisia asioita: Yrityksen johtoon palkataan ammattilaisia, tutkimustyö keskitetään yhteen toimipisteeseen ja markkinoille tuodaan uusia, innovatiivisia tuotteita, kuten Nescafé-pikakahvi.

1921-1922

 

Laskevat hinnat ja suuret varastomäärät johtavat Nestlé & Anglo-Swissin ensimmäiseen, ja tähän asti ainoaan taloudelliseen tappioon. Pankkiiri Louis Dapples aloittaa työskentelyn yrityksen kriisijohtajana ja kannustaa yritystä palkkaamaan myös muita ammattijohtajia. Yrityksen hallinto ja tutkimuskeskus keskitetään Veveyihin, Sveitsiin.

1921-1922

1929

 

Yritys ostaa Sveitsin suurimman suklaavalmistajan Peter-Cailler-Kohlerin. Yritys on perustettu jo vuonna 1819, kun François Louis Cailler loi maan ensimmäisen suklaabrändi Caillerin. Yritysoston myötä suklaasta tulee keskeinen osa Nestlé & Anglo-Swissin liiketoimintaa.

1929

1934

 

Australiassa lanseerataan suklaajuoma Milo, joka menestyy niin hyvin, että sitä aletaan viedä myös muiden maiden markkinoille. Yritys jatkaa lastenruoan kehittämistä sotien välisenä aikana ja tuo vuonna 1934 markkinoille Pelargon-täysmaitojauheen. Tuote on vauvoille suunnattu maitovalmiste, joka on tehty paremmin sulavaksi lisäämällä siihen maitohappobakteereita.

1934

1936

 

Suklaamarkkinoilla käydään kovaa kilpailua Sveitsissä. Tämä saa Nestlé-Peter-Cailler-Kohlerin kehittämään uusia suklaatuotteita: ensin Galak-valkosuklaan ja vuotta myöhemmin Rayon-suklaan, jossa on hunajaa ja ilmakuplia. Vitamiinit käyvät hyvin kaupaksi 1930-luvulla, joten Nestlé tuo markkinoille vitamiinilisä Nestrovitin vuonna 1936.

1936

1938

 

Nescafé lanseerataan aitona kahvijauheena, jossa on tallella kahvin luonnolliset aromit, mutta se voidaan valmistaa yksinkertaisesti lisäämällä kuumaa vettä. Pikakahvijauheen on luonut Max Morgenthaler, joka ryhtyi kehittämään tuotetta vuonna 1929, kun Brasilian valtio pyysi Nestlé & Anglo-Swissiä löytämään uudenlaisen myyntitavan valtavalle kahvisadolle.

1938

 

Riding out the storm

Toisen maailmansodan puhkeaminen vuonna 1939 vaikuttaa kaupankäyntiin kaikilla markkina-alueilla, mutta Nestlé & Anglo-Swiss jatkaa toimintaansa myös vaikeissa olosuhteissa toimittamalla tuotteita niin siviileille kuin sotavoimille. Vuonna 1947 yritys lisää valikoimiinsa Maggi-keitot ja -mausteet sekä ottaa käyttöön nimen Nestlé Alimentana.

1939

 

 

Nestlé & Anglo-Swiss pelkää akselivaltojen miehittävän Sveitsin. Tämän vuoksi yritys siirtää osan johtajistaan Yhdysvaltojen Stamfordiin perustetulle uudelle toimistolle, joka toimii sodan aikana yrityksen toisena pääkonttorina. Taistelut Euroopassa tekevät maidon viennistä mahdotonta, joten yritys laajentaa tuotantoaan Latinalaiseen Amerikkaan ja keskittyy toimittamaan Yhdysvalloissa ja Australiassa valmistettuja maitotuotteita Afrikkaan ja Aasiaan.

1939

1942-1945

 

Aluksi toinen maailmansota hidastaa Nescafén myyntiä, mutta myynti kohentuu vähitellen sotatoimien jatkuessa edelleen. Kun Yhdysvallat liittyy mukaan sotaan, Nestlén tuotteet saavuttavat suosiota amerikkalaissotilaiden keskuudessa. Sodan loppuessa Nescafé on osa hätäapupakettia Japanissa ja Euroopassa. Nestea tuodaan markkinoille 1940-luvun lopussa.

1942-45

1947

 

Nestlé & Anglo-Swiss yhdistyy sveitsiläisen Maggi-keittoja, -liemiä ja -mausteita valmistavan Alimentana-yrityksen kanssa, ja saa nimekseen Nestlé Alimentana. Alimentanan historia ulottuu vuoteen 1884, kun Julius Maggi kehitti proteiinipitoisen kuivatun keiton aliravitsemuksen parantamiseksi.

1947

 

Entistä kätevämpiä tuotteita kuluttajille

Sodanjälkeisenä aikana eletään taloudellista nousukautta, ja ihmiset Yhdysvalloissa ja Euroopassa käyttävät rahaa arkea helpottaviin laitteisiin, kuten jääkaappeihin ja pakastimiin. Kuluttajat arvostavat myös helppokäyttöisiä tuotteita, ja Nestlé Alimentana vastaa tähän kysyntään tarjoamalla uusia tuotteita, esimerkiksi Nesquikia ja Maggi-valmisruokia.

1948

 

Yhdysvalloissa Nestlé Alimentana tuo markkinoille jauhemaisen teen, joka valmistetaan samalla tavoin kuin Nescafé ja jota voi tarjoilla niin kylmänä kuin kuumana. Helposti kylmään maitoon liukeneva Nesquik tuodaan markkinoille Yhdysvalloissa, ja siitä tulee menestystuote.

1948

1954

 

Nestléllä on ollut valikoimissa jo vuodesta 1948 lähtien lasten jauhemainen viljatuote, joka saa nyt uuden Cerelac-brändin. Alun perin ainoastaan liemikuutioina myyty Maggin maustebrändi Fondor tuodaan nyt markkinoille jauheena. Tuote on pakattu kätevään sirottimeen, joten sitä voi käyttää niin pöytämausteena kuin keittiössä.

1954

1957

 

Tölkissä myytävä ravioli lanseerataan Maggi-tuotteena. Sen erinomainen menestys saa Nestlén tuomaan markkinoille myös muita säilykkeinä myytäviä valmisruokia, josta tulee yrityksen uusi kasvun alue.

 

Pakastetuista tuotteista lääkkeisiin

Yritysostot mahdollistavat Nestlén laajentumisen perinteisistä tuoteryhmistä uusille nopeasti kasvaville alueille: maidosta, kahvista ja säilykkeistä muun muassa pakastettuihin elintarvikkeisiin. 1970-luvulla yritys laajentaa toimintaansa lääkkeisiin ja kosmetiikkaan. Samoihin aikoihin kansalaisaktivistit alkavat kritisoida lastenruoan markkinoinnin keinoja ja syyttää niitä epäeettisiksi. Myöhemmin Nestléstä tulee yksi ensimmäisistä yrityksistä, joka noudattaa kaikessa liiketoiminnassaan Maailman terveysjärjestö WHO:n äidinmaidonkorvikkeiden markkinoinnille luomaa säännöstöä eli korvikekoodia.

1960

 

Koska yhä useammassa kotitaloudessa on pakastin, jäätelön kysyntä nousee. Nestlé ostaa jäätelöliiketoimintansa laajentamiseksi saksalaisen Jopan ja ranskalaisen Heudebert-Gervaisin sekä myöhemmin vuonna 1962 sveitsiläisen Friscon. Lisäksi yritys ostaa brittiläisen säilykevalmistaja Crosse & Blackwellin.

1960

1962

 

Nestlé ostaa ruotsalaiselta elintarvikeyhtiö Maraboulta Findus-pakastetuotteet ja ryhtyy viemään tuotebrändiä myös ulkomaille. Findus oli yksi Euroopan ensimmäisistä pakasteita myyvistä yrityksistä, sillä toiminta alkoi jo vuonna 1945.

1962

1968

 

Kylmässä säilytettävät maitotuotteet ovat ennennäkemättömän suosittuja. Nestlé ostaa ranskalaisen jogurttivalmistaja Chambourcyn. 1970-luvun alussa markkinoille tuodaan Sveltesse-jogurtit, jotka on suunnattu terveydestään ja painostaan huolehtiville kuluttajille. 1969 Nestle laajentaa toimintaansa mineraalivesiin ostamalla osuuden ranskalaisesta vesituotemerkki Vittelistä.


1973

 

Ensimmäistä kertaa Nestlé laajentaa toimintaansa elintarvikealan ulkopuolelle ostamalla pienen osaosuuden kansainvälisestä kosmetiikka-alan yritys L’Oréalista.


1977

 

Yritys saa uuden nimen Nestlé S.A. ja jatkaa strategiaansa laajentaa tuotevalikoimaa ostamalla amerikkalaisen Alcon Laboratoriesin, joka valmistaa lääkkeitä ja optikkotuotteita. Vastasyntyneiden rintaruokinnan vähentyminen saa osan kansalaisaktivisteista kyseenalaistamaan Nestlén ja muiden alan yritysten keinot markkinoida vauvanruokia. Vuonna 1977 he ryhtyvät boikotoimaan Nestlén tuotteita.

 

Kohti ravitsemusta, terveyttä ja hyvinvointia

Nestlé jättää kannattamattomat tuotemerkit pois valikoimistaan ja keskittyy niihin, jotka ovat yhä terveystietoisempien kuluttajien mieleen. Näin syntyy yrityksen uusi päämäärä: Ravitsemuksen, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Yritys laajentaa toimintaansa Yhdysvalloissa, Itä-Euroopassa sekä Aasiassa ja pyrkii olemaan maailman johtava yritys veden, jäätelön ja eläinruoan tuoteryhmissä.

1981

 

Stouffer’s Lean Cuisine pakasteateriat tuodaan markkinoille vähärasvaisena ja vähäkalorisena vaihtoehtona, ja tuotemerkki saavuttaa hyvät myyntiluvut. Nestlé ja L’Oréal perustavat uuden dermatologiaan keskittyvän yhteisen yrityksen, Galderman. Maailman terveysjärjestö WHO:n kokouksessa hyväksytään korvikekoodi, joka luo säännöt äidinmaidonkorvikkeiden markkinoinnille. Nestlé on yksi ensimmäisistä yrityksistä, joka kehittää siihen perustuvat käytännöt ja ryhtyy noudattamaan korvikekoodia kaikessa liiketoiminnassaan.


1985

 

Genom att förvärva USA-baserade Carnation Company för 3 miljarder US-dollar, adderar Nestlé varumärken såsom Carnation och Coffee-Mate till sin portfölj. Företaget inträder också på djurmatsmarknaden när det köper Friskies. 1986 Nespresso börjar med en enkel ide: möjliggör för vem som helst att göra en perfekt kopp kaffe, precis som en duktig barista.

1985

1986

 

Nespresson tarina alkaa yksinkertaisesta ajatuksesta: Kunpa kuka tahansa voisi itse valmistaa täydellisen kupillisen kahvia kuin koulutettu barista.


1988

 

Nestlé ostaa brittiläisen makeisyhtiö Rowntree Mackintoshin, mikä tuo valikoimiin KitKatin, After Eightin ja Smartiesit. Lisäksi yritys ostaa italialaisen pasta-, kastike- ja makeisvalmistaja Buitoni-Peruginan. 1991 Nestlé perustaa yhteisyrityksen General Millsin kanssa laajentaakseen aamiaismurojen tuotannon ja markkinoinnin kansainväliselle tasolle. Näin syntyy Cereal Partners Worldwide. Lisäksi Nestlé muodostaa yhteisyritys Beverage Partners Worldwiden The Coca-Cola Companyn kanssa tuottaakseen ja markkinoidakseen juomatuotteita, kuten Nesteata.

1988

1992

 

Nestlé parantaa asemaansa kivennäisvesien markkinoilla ostamalla ranskalaisen Perrier Groupin. Vuonna 1993 luodaan erillinen vesituotteiden liiketoimintaan keskittyvä yritys Nestlé Sources Internationales, joka saa vuonna 2002 uuden nimen Nestlé Waters.

1992

1997

 

Yrityksen uusi toimitusjohtaja Peter Brabeck-Letmathe näkee kasvun mahdollisuuksia kuluttajien yhä erilaistuvissa ruokavalioissa. Uuden vuosituhannen lähestyessä Brabeck-Letmathe korostaa Nestlén asemaa maailman johtavana yrityksenä ravitsemuksen, terveyden ja hyvinvoinnin alalla.


1998

 

Nestlé ostaa italialaisen kivennäisvesiin keskittyvän Sanpellegrino-konsernin. Nestlé Pure Life lanseerataan kehitysmaissa puhtaan ja terveellisen juomaveden takaamiseksi. Euroopassa markkinoille tuodaan Aquarel-vesi kaksi vuotta myöhemmin.

1998

2000

 

Nestlé tekee kestävän maatalouden aloitteen (The Sustainable Agricultural Initiative Nestlé, SAIN) paikallisten viljelijöiden kanssa tehtävän yhteistyön lisäämiseksi. Aloitteen tavoitteena on parantaa viljelijöiden elintasoa ja varmistaa hyödykkeiden hankinta kestävällä tavalla.

2000

2001

 

Nestlé ostaa yhdysvaltalaisen lemmikkiruokayritys Ralston Purinan ja yhdistää sen Nestlé Friskies Petcaren kanssa. Näin syntyy uusi lemmikkiruokien markkinajohtaja, Nestlé Purina Petcare.

2001

2002

 

Laajennettuaan jäätelöliiketoimintaansa 1990-luvulla, Nestlé jatkaa nyt hankkimalla oikeudet premium-jäätelöbrändi Häagen-Dazsiin Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä ostamalla Mövenpickin ja Dreyer’s Ice Creamin vuonna 2003. Lisäksi yritys laajentaa pakasteruokaliiketoimintaa ostamalla Chef American 2,6 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla.

2002

 

Att skapa gemensamt värde

Nestlé esittelee jaetun yhteisen arvon luomisen periaatteen liiketoiminnassaan ensimmäistä kertaa. Lisäksi Nestlé kehittää kahvin ja kaakaon tuotantoketjun vastuullista hankintaa edelleen ja aloittaa Nestlé Cocoa Plan ja Nescafé Plan -ohjelmat. Samanaikaisesti kun Nestlé vahvistaa asemaansa perinteisissä tuoteryhmissä, kuten lastenruoissa ja pakastetuotteissa, se keskittyy aiempaa vahvemmin myös sairaanhoidollisiin ravintovalmisteisiin.

2006


Nestlé esittelee liiketoimintansa jaetun yhteisen arvon luomisen eli ”Creating shared value” -periaatteen, jonka mukaan jokaisen osakkeenomistajien hyödyksi tehdyn asian täytyy luoda arvoa myös yhteiskunnalle. Nestlé ostaa painonhallintayritys Jenny Craigin ja australialaisen aamiaismuroihin keskittyvän Uncle Toby’s -yrityksen.


2007

 

Kasvava painopiste sairaanhoidossa käytettäviin valmisteisiin saa Nestlén hankkimaan Novartis Medical Nutrition -yrityksen. Lisäksi yritys ostaa lastenruokayritys Gerberin ja sveitsiläisen kivennäisvesikonserni Sources Minérales Henniezin.


2009

 

Ett forum för att “Skapa gemensamt värde” (Creating shared value) hålls i New York med experter för att diskutera globala utmaningar inom nutrition, vatten och utveckling på landsbygden och rollen företag har för att hjälpa till att lösa dem. Detta forum blir ett årligt evenemang.

2009

2010

 

Nestlé ostaa Kraft Foodsin pakastepizzojen liiketoiminnan. Nestlé Cocoa Plan ja Nescafé Plan -ohjelmat käynnistetään yrityksen kahvin ja kaakaon hankintaketjujen vastuullisuuden edistämiseksi. Ohjelmien tavoitteena on parantaa viljely-yhteisöjen yhteiskunnallisia olosuhteita ja varmistaa viljelytoiminnan tuloksellisuus.

2010

2011

 

Nestlé Health Science och the Nestlé Institute of Health Sciences etableras för att forska inom nutrition för utveckling av produkter med målsättningen att förhindra och behandla kroniska medicinska tillstånd. Nestlé blir det första företaget att samarbeta med Fair Labor Association (FLA) för att angripa barnarbete inom kakaobranschen..

2011

2012

 

Vahvistaakseen asemaansa lastenruokamarkkinoilla Nestlé ostaa 11,9 miljardilla dollarilla Wyeth Nutritionin, joka on aiemmin tunnettu Pfizer Nutritionina.


2013

 

Nestlé Health Science ostaa Yhdysvalloista käsin toimivan sairaanhoidossa käytettäviä ravitsemustuotteita valmistavan Pamlabin, joka on erikoistunut kognitiivisista kehityshäiriöistä ja masennuksesta kärsivien potilaiden ravintovalmisteisiin. Nestlé myy painonhallintaan keskittyvän Jenny Craig liiketoiminnan Pohjois- ja Etelä-Amerikassa ja Oseaniassa.


2014

 

Nestlé Skin Healthin perustamisen yhteydessä Nestlé ottaa täyden hallinnan Galdermasta, dermatologiaan keskittyvästä yhteisyrityksestä, joka perustettiin L’Oréalin kanssa vuonna 1981. Yritykset lopettavat myös vuonna 2002 perustetun yhteisyritys Innéovin, joka on keskittynyt kauneudenhoidon ravintolisiin. Myöhemmin Galderma myy osia varallisuudestaan.

2014

2015

 

Nesté lanserar Cailler, det äldsta Schweiziska chokladvarumärket, som sin första choklad av allra högsta kvalitet. Franska frysmatföretaget Davigel säljs.

2015