Sort by
Sort by

Mitä Nestlé tekee koronaviruksen leviämisen estämiseksi

Ihmiset ovat liiketoimintamme keskiössä. Teemme paljon töitä suojellaksemme työntekijöitämme, yhteistyökumppaneitamme ja yhteisöjä, joissa vaikutamme koronavirusepidemian aikana. Olemme muun muassa:

  • Ohjeistaneet työntekijöitämme kaikkialla maailmassa olemaan tekemättä liiketoimintaamme liittyviä matkoja ulkomaille ainakin toukokuun 15. päivään 2020 saakka. Työntekijöittemme tulee suosia muita vaihtoehtoja myös kotimaan sisäisten matkojen sijasta. Tarkistamme näitä ohjeistuksia sitä mukaa, kun tilanne kehittyy.
  • Kannustaneet toimistotyöntekijöitämme tekemään etätöitä kotoa käsin aina kun se vain on mahdollista.
  • Neuvoneet työntekijöitämme, kuinka pienentää koronaviruksen tartuntariskiä sekä töissä että kotona. Olemme myös kannustaneet työntekijöitämme pitämään huolta fyysisestä ja henkisestä terveydestään näinä haastavina aikoina.
  • Kehottaneet työntekijöitämme, joilla ilmenee koronatartuntaan viittaavia oireita, ilmoittamaan asiasta välittömästi esimiehelleen ja jäämään karanteeniin seuraaviksi kahdeksi viikoksi. 
  • Ryhtyneet tehtaillamme, toimistoissamme ja jakelukeskuksissamme entistä tiukempiin turvatoimenpiteisiin.
  • Teemme yhteistyötä toimitusketjun, jakelu- ja vähittäiskauppakumppaneidemme kanssa toteuttaaksemme asianmukaisia tartuntojen torjuntatoimenpiteitä ja tyydyttääksemme tuotteidemme kysyntää.

Loppuvatko Nestlén tuotteet kaupoissa?

  • Olemme sitoutuneet varmistamaan ruokiemme ja juomiemme jatkuvan tuotannon ja toimittamisen kuluttajillemme ympäri maailmaa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi teemme tiivistä yhteistyötä toimitusketjujemme sekä jakelu- ja vähittäiskauppakumppaneidemme kanssa. Tällä hetkellä ei ole näkyvissä, että tuotteistamme tulisi merkittävää puutetta kauppojen hyllyllä.