Takaisin tarinoihin
3 minuuttia
Jos kahvilla on syntymäpaikka, tämä on se. Korkea Boma Plateua nousee terävänä kohti Etelä-Sudanin itärajaa Etiopian naapurissa. Tämä ”kahvin kehtona” tunnettu paikka on yksi harvoista paikoista maailmassa, joissa kahvia kasvaa villinä.

Kahvikasvi on syvästi juurtunut alueen historiaan, mutta viimeaikainen väkivaltainen menneisyys on saanut tuotannon lähes pysähtymään. Ala melkein tuhoutui sen sodan aikana, jonka päätteeksi maa itsenäistyi Sudanista vuonna 2011.

Uuden kansakunnan synnyn myötä kylvettiin alustavan toipumisen siemenet. Muutaman vuoden sisällä taistelut ovat kuitenkin alkaneet uudelleen.

Mutta silti, vastoin kaikkia odotuksia ja eteläsudanilaisten viljelijöiden päättäväisyyden ansiosta kahvi on tekemässä paluuta.

Alusta alkaen

Itsenäistymistä seuranneen rauhan ajan aikana Nespresso alkoi työskennellä Etelä-Sudanissa elvyttääkseen laadukkaan kahvintuotannon voittoa tavoittelemattoman TechnoServe-organisaation avulla.

TechnoServe auttoi muodostamaan kumppanuuksia paikallisten viljelijöiden kanssa. He tarjosivat pääsyn työkaluihin, tekniseen avustamiseen ja koulutukseen auttaakseen viljelijöitä kasvattamaan laadukkainta satoa, joka sopii vaativille kansainvälisille markkinoille.

 

Ensimmäiset kahviosuuskunnat perustettiin Etelä-Sudaniin Yein alueelle, jonne rakennettiin useita märkäjauhatusmyllyjä. Nämä käsittelylaitokset muuttavat kerätyt hedelmät kahvipavuiksi, jotka ovat valmiina vientiin. Märkäjauhatusmyllyllä on tärkeä rooli lopputuotteen laadun parantamisessa.p>

Niistä on suoraa hyötyä myös viljelijöille.

”Se on vähentänyt minun työtäni – etenkin kuorimista. Käytin hiomakiveä tai morttelia, mutta nyt käytämme käsittelyssä märkäjauhatusmyllyä”, sanoo Hellena Atiku, viljelijä Inutu Cooperative -osuuskunnassa.

Ensimmäinen sato

Kaikki tämä työ kantoi pian hedelmää. ’Suluja ti South Sudan’ tarkoittaa ’Etelä-Sudanin alku’ paikallisella Kakwan murteella. Siitä sai nimensä Nespresson pieneräkahvi – kaikkien aikojen ensimmäinen sato, joka vietiin Etelä-Sudanista vuonna 2015.

Maa on lähes kokonaan riippuvainen öljystä sen valuuttamääräisten tulojen suhteen, joten nyt on toivoa, että kahvista voisi tulla sen seuraavaksi merkittävin vientituote.

Noin 300 viljelijää oli alun perin mukana kahviosuuskunnissa, nyt luku on jo 730. Ohjelman alusta lähtien 1 270 taloutta on osallistunut vähintään yhteen koulutusohjelmaan, jotka ovat auttaneet heitä kehittämään tärkeitä viljelytaitoja ja tietoja.

Projektin tarkoituksena on kasvattaa täysin koulutettujen viljelijöiden määrää 8 000 viljelijään vuoteen 2020 mennessä. Se on valtava tehtävä, kun otetaan huomioon meneillään oleva konflikti, mutta kaikki ovat syvästi sitoutuneet sen saavuttamiseen.

Oikean taajuuden virittäminen

Vaikka konflikti tarkoittaa, että TechnoServen henkilökunta ei voi enää työskennellä Etelä-Sudanissa, he tukevat edelleen maanviljelijöitä. Viikoittainen radiolähetys auttaa kausittaisten neuvojen kanssa ja tarjoaa seurantakoulutusta.

Naapurimaa Ugandassa tuotettu ohjelma lähetetään kolmella eri kielellä Etelä-Sudanin suositulla radioasemalla, Spirit FM:llä.

”On ollut kiehtovaa tehdä yhteistyötä maaseutuyhteisöjen ja Nespresson kanssa ja aloittaa sellaisen kahviteollisuuden rakentaminen, joka voisi tarjota kestävän tulonlähteen 50 000 perheelle tulevaisuudessa”, sanoo Paul Stewart, Regional Director, TechnoServen Coffee Initiative -hanke.

”Etelä-Sudan on äärimmäisen alikehittynyt verrattuna sen naapureihin, joten se, että voimme auttaa viljelijöitä tulemaan ammattimaisiksi kahvinviljelijöiksi ja saavuttamaan suhteessa korkeammat tulot ja kehittämään toimeentuloaan, on hienoa.”

Rauhan rakentaminen

Nespresson työ Etelä-Sudanissa on osa The Positive Cup -strategiaa, joka pyrkii parantamaan viljelijöiden hyvinvointia ja edistämään kestävää kehitystä kahvin hankinnassa ja kulutuksessa.

Nespresson brändilähettiläs George Clooney on matkustanut monta kertaa Etelä-Sudaniin tukeakseen pyrkimyksiä konfliktin päättämiseen maassa. Hän uskoo, että kahvi on tärkeää maan tulevaisuuden kannalta.

”Kahvinviljelijöillä on upea historia rauhallisten saarekkeiden luomisessa hyvin epävakaille alueille. Joimme ensimmäisen kuppimme kahvia tänä kesänä ja se maistui hieman tavallista paremmalta, kun tiesimme, että se oli ihmisiltä, jotka olivat tehneet niin paljon töitä normaaliolojen ja rauhan eteen.”

The United States Agency for International Development, USAID, on hiljattain tullut mukaan Nespresso/TechnoServe-kumppanuuteen ja auttaa laajentamaan projektia.

Se auttaa nyt useampia viljelijöitä alueilla, joissa aloitetaan kahvinviljelyä. Aivan kuten nykyisilläkin kasvualueilla, kahvi tarjoaa kaivattuja tuloja ja turvallisuutta näille viljelijöille ja heidän perheilleen.